logo

Mitä on DX-kuuntelu?

Putkiradion asteikolla on tuttuja nimiä.DX-kuuntelu eli ulkomaisten radioasemien kuunteluharraste voi olla yhtä aikaa eksotiikkaa, tietoa ja viihdettä.

Tervetuloa mukaan mielenkiintoisille nojatuolimatkoille ympäri maailmaa radioaaltojen välityksellä.

Ole hyvä ja istuudu nojatuoliisi, kiinnitä kuulokkeesi, aukaise vastaanottimesi - ja pikamatka radioaalloilla mihin tahansa maailmankolkkaan voi alkaa! Toimilupia tai kokeita ei tarvita, sillä DX-kuuntelussa on kyse julkisten yleisradiolähetysten kuuntelusta - ei lähettämisestä, kuten radioamatööritoiminnassa.

Mitä, miksi ja kuinka

 

Ulkomaisten asemien kuuluvuuden kannalta tärkein on maapalloa ympäröivän ilmakehän ionosfääri. Radioaallot voivat heijastua ionosfääristä takaisin maapinnalle, monta kertaa peräkkäin, ja pääsevät näin maapallon ympäri. Paikallinen säätila, esim. pilvisyys ei vaikuta kaukoasemien kuuluvuuteen.

Suuritehoisten lyhytaaltoasemien kuuluvuus on hyvä vuorokauden ympäri. Kun taas paikallisasemien kuuluvuus keski- ja lyhytaalloilla vaihtelee vuorokauden ajan mukaan. Kokeile, löydätkö asemia matka- tai cd-radiostasi. Radion keskiaalloilta (MW-alue) voit päivän valoisaan aikaan kuulla vain muutamia lähimaiden asemia. Iltahämärän laskeuduttua kuulet asemia paremmin ja paljon kauempaa. Kuinka kaukaa kuulet? Tunnistatko kielen?

Vastaanottimet

 

Ulkomaisten asemien kuunteluun voi tutustua vaikka keskiaaltoalueen (MW) sisältävällä matkaradiolla tai cd-radiolla. Asematarjonnaltaan monipuolisempi ja äänenlaadultaan parempi vastaanotto saadaan kuitenkin tarkoitukseen valmistetulla ns. maailmanradiolla.

Edullisimmat hyvälaatuiset digitaalisella taajuusnäytöllä varustetut maailmanradiot maksavat noin 70 euroa. Viisariasteikolla varustetut laitteet maksavat hieman vähemmän. Viisariasteikolla asemat ovat kuitenkin hyvin lähellä toisiaan, joten digitaalisella taajuusnäytöllä varustettujen vastaanottimien käyttömukavuus on parempi. Niissä on myös muistipaikkoja, joihin voi tallentaa suosikkikanavia.

Antenni

 

Maailmanradion oma antenni on riittävä jopa satojen kanavien kuunteluun. Ei siis hankalia ulkoantenneja eikä muita virityksiä. Sijoita vastaanotin ikkunan ääreen riittävän kauas vastaanottohäiriöitä tuottavista tv- ja atk-laitteista ja ryhdy kuuntelemaan.

Mikäli harrastuksen edetessä innostut kuuntelemaan lähetysteholtaan pieniä asemia, tarvitset tehokkaamman antennin. Siinä tilanteessa löydät ohjeita ja vinkkejä mm. Antenneilla aalloille -kirjasta ja näiden sivujen FAQ-osiosta.

Suuria radioasemia ja tuhansia paikallisradioita

 

Ensimmäisenä lyhytaalloilla tulevat vastaan voimakkaasti kuuluvat ns. ulkomaanpalveluasemat. Näiden yleensä valtioiden rahoittamien asemien tarkoituksena on hoitaa maansa tiedotus niin ulkomaisille kuuntelijoille kuin ulkomailla oleville oman maan entisille ja nykyisille kansalaisille.

Kuuntele radioasemien runsautta (mp3-ääni) eräältä lyhytaaltotaajuusalueelta. 

Paikallisasemat

 

Keski- ja lyhytaalloilla toimii tuhansia paikallisasemia, jotka lähettävät ohjelmiaan paikalliselle kuulijakunnalle. Paikallisasemien lähetinlaitteet ovat usein vaatimattomia ja kuuluvuus joskus häiriöistä. Asemien kuunteleminen on monen mielipuuhaa niiden suuren valikoiman ansiosta. Kokeile pyydystää niitä, vaikka matkaradion tai cd-radion keskiaalloilta (MW-alue) iltahämärän laskeuduttua.

Ohjelmia ja musiikkia jokaiselle


Asemista suurimmat lähettävät ohjelmia ympäri maapalloa kymmenillä eri kielillä. Suuria valtakieliä kuten esim. englantia, ranskaa, espanjaa ja venäjää voi helposti kuunnella kellon ympäri. Eräät ulkomaiset radioasemat lähettävät myös suomenkielisiä ohjelmia. Lisätietoja lähetyksistä saat Suomen DX-liiton nettisivuilta.

Voit kuunnella musiikkia, kulttuuria, ajankohtaisohjelmia ja uutisia suoraan sieltä missä tapahtuu. Esimerkiksi kriisien ja sotien aikana voit vaivatta seurata eri maiden uutislähetyksiä ja verrata osapuolten näkemyksiä toisiinsa. Lomamuistojasi voit verestää vaikka Kreikan tai Turkin Radiota kuuntelemalla.
 

Tekniikkaa

 

Tekniikka tulee tutuksi, sille joka näin haluaa. Voit rakennella erilaisia radioteknisiä laitteita ja antenneja. Radiokuuluvuuden tarkkailusta ja maapalloa ympäröivän ionosfäärin ilmiöistä saat aiheita tieteelliseen pohdintaankin.

Revontulialue maapallon pohjoisosassa. Lue tästä kuinka revontulet vaikuttavat kuuluvuuteen.Tietokoneen käyttömahdollisuudet ovat laajat. Tarjolla on monia edullisia tai ilmaisia kuuntelua helpottavia tietokoneohjelmia. Tutki päivän ja yön rajan maapallolla näyttävää VOAProp-ohjelmaa. Radioasemaäänityksiä voit tehdä ja muokata tietokoneella - vaikka Audacity-ohjelmalla.

Internetin, sähköpostin ja keskustelupalstojen avulla voit olla yhteydessä radioasemiin ja toisiin harrastajiin. Sähköpostitse saat tuoreita asemauutisia. Tietokone on avuksi myös asemien löytämisessä, esimerkiksi Radio Explorer -ohjelma on Windows-ympäristössä toimiva radioasemaluettelo.

  

Yhdistys- ja julkaisutoimintaa

 

Suomen DX-Liitto julkaisee Radiomaailma-lehteä. Lehdessä kerrotaan monipuolisesti radioasemista ja vastaanottolaitteista. Lehdestä löydät myös runsaasti radioasemien taajuus- ja lähetysaikatietoja.

Paikallistoimintaa löytyy ympäri Suomea. Kerhoilloista ja muusta toiminnasta ilmoitetaan mm. Ylen Teksti-TV:ssä. Kerhoilloissa on mukana myös muita harrastusta aloittavia. Mukaan mahtuu aina.

DX-neuvojat ovat jäsenien jäsenien apuna kuunteluun liittyvissä pulmatilanteissa. Neuvojien yhteystiedot löydät mm. Radiomaailma-lehdestä.

Suomen DX-Liitosta on saatavissa harrastukseen liittyvä ilmainen tutustumispaketti. Tutustumispaketti toimitetaan kirjeitse. Tilaa tutustumispaketti, ilmoita nimesi ja osoitteesi.

Teksti-tv ja netti

 

Suomen DX-Liiton sivu löytyy Ylen Teksti-tv:n sivulta 591. Sieltä löydät mm. tietoja paikallistoiminnasta ja radioasemavinkkejä. 

Suomen DX-liiton nettisivulta löydät monenlaisia harrastukseen kuuluvia asioita. Tarjolla on mm. linkkejä muihin DX-henkisiin järjestöihin ja radioasemille.